Syömishäiriöliitto - SYLI ry In English
På Svenska
 
AjankohtaisSYLILLINEN 2/2017 – SYLI-keskukset kohtaamispaikkana
 
AjankohtaisSYLILLINEN
Etusivu
SYLI-keskuksissa kohdataan sairastuneita, läheisiä ja ammattilaisia
Palanen Kuopion SYLI-keskuksen arkea
Vuoden 2017 SYLI-kummi Jenny Lehtinen

 

SYLI-keskuksissa kohdataan sairastuneita, läheisiä ja ammattilaisia

SYLI-keskukset ovat Syömishäiriöliiton matalan kynnyksen toimintaa syömishäiriöön sairastuneille ja läheisille. Toimintaa järjestetään ja suunnitellaan läheisessä yhteistyössä alueilla toimivien jäsenyhdistysten sekä toimintaan osallistuvien kanssa.

Tällä hetkellä SYLI-keskuksia on kaksi: Tampereella toimii SALT-hankkeessa (2012-2015) pilotoitu SYLI-keskus kuudetta vuotta. Kuopioon perustettiin oma SYLI-keskus vuonna 2016. Molemmissa SYLI-keskuksissa on kaksi työntekijää, koordinaattori ja toiminnanohjaaja. Lisäksi keskuksissa hyödynnetään työharjoittelijoiden työpanosta sekä tehdään eri oppilaitosten kanssa opinnäyteyhteistyötä.

Monipuolista toimintaa lähes joka päivä

Kohtaamistyö SYLI-keskuksissa on todetusti vaikuttavaa. SYLI-keskusten viikko-ohjelmat on koottu alueen jäsenyhdistyksen vertaistukiryhmien aikataulun ympärille, ja toimintaa on liki jokaisena päivänä. Tarjolla on mm. vertaistukiryhmiä, avoimia kahvihetkiä, tuettuja lounashetkiä ja suljettuja, strukturoituja ryhmiä. Myös erilaisia kädentaitopajoja ja kesäisiä pelihetkiä ulkosalla on järjestetty. Jokaisesta ryhmästä ja tilaisuudesta kerätään palautetta, ja toimintaa kehitetään yhdessä siihen osallistuvien kanssa.

Vaikka suuri osa SYLI-keskusten toiminnasta on kohtaamistyötä läheisten ja sairastuneiden kanssa, SYLI-keskukset järjestävät myös koulutusta ja poikkihallinnollisia keskustelutilaisuuksia sairastuneita työssään kohtaaville. Lisäksi järjestetään avoimia yleisöluentoja. Kokemukseen perustuva tieto syömishäiriöistä on SYLI-keskusten kulmakivi, ja kokemusasiantuntijatoimintamme on vilkasta.

Tampereen SYLI-keskus
Kuopion SYLI-keskus

Kiinnostuitko toiminnasta tai haluatko tulla tutustumaan tiloihimme? Ole rohkeasti yhteydessä!

Tampereen SYLI-keskus:

Koordinaattori Ritva Näräkkä
puh. 045 845 9210
ritva.narakka(at)syomishairioliitto.fi

Toiminnanohjaaja Anna Hasan
puh. 045 2010 808
anna.hasan(at)syomishairioliitto.fi

Kuopion SYLI-keskus:

Koordinaattori Anni Lehtonen
anni.lehtonen(at)syomishairioliitto.fi
puh. 045 694 1410

Toiminnanohjaaja Niina Pitkänen
niina.pitkanen(at)syomishairioliitto.fi
puh. 045 210 6053

SYLI-keskukset toimivat STM:n tuella Veikkauksen tuotoilla.

Tampereen SYLI-keskuksen kädentaitopajassa syntyneet korut saivat tuotemerkikseen Sylin suloiset

Tampereen SYLI-keskuksen kädentaitopajassa syntyneet korut
saivat tuotemerkikseen Sylin suloiset

   
» Tukipuhelin 02 251 9207. Yhteystiedot