Diagnoosi tälle?

Pauliinan palsta on lopetettu toistaiseksi sitä tukeneen rahoituksen loppumisen johdosta. Palstan vanhoja kysymyksiä ja vastauksia voi lukea, mutta uusia kysymyksiä ja yksityisviestejä Pauliinalle ei voi enää lähettää.

Valvojat: Palsta-Admin, Pauliina Juntunen

Alueen säännöt
Älä postita tänne painoja, painoindeksejä, vaatekokoja, kalorimääriä, lihottuja tai laihduttuja kilomääriä äläkä tarkkoja ruokamääriä. Vältä mieluusti myös tarkkojen liikuntamäärien, paaston pituuksien tms. tietojen postittamista tänne. Lue foorumin säännöt Ylläpitäjän tiedotteista.

Re: Diagnoosi tälle?

ViestiKirjoittaja Pauliina Juntunen » 09.01.2012, 16:50

Mikä syömishäiriö kirjoitti:Hei

Olen jo pian viisikymmenvuotias nainen ja olen sairastanut syömishäiriötä niin kauan kuin muistan. Äitini ja isäni ihannoivat laihoja ihmisiä ja vain kerran olen nähnyt koko elämänsä aikana äitini itkeneen, silloin, kun isäni sanoi äitini lihoneen hieman. Äitini ja isäni olivat luonnollisesti molemmat aina hyvin hoikkia ihmisiä, ei ikinä yhtään ylipainoisia. Äitini mielestä ihminen ei voi olla liian laiha. Isäni teki itsemurhan. Äitini laittoi minut alle vuoden ikäisenä laihdutuskuurille, koska hänen mielestään olin pullea vauva ja hän halusi minun olevan laiha vauva. Neuvolassa tähän puututtiin ja minut laitettiin sitten alle vuoden ikäisenä lihotuskuurille. Sen jälkeen olinn koko lapsuuteni aika normaalipainon alarajoilla, joskus taisin olla hieman alle normaalipainonkin. Murrosiän jälkeen syömiseni muuttui epäsäännölliseksi, toisaalta olin pitkiä aikoja syömättä ja sitten kun söin, söin ahmien ja paljon, luonnollisesti oli kova nälkä. En lihonut. Tunsin huonoa omaatuntoa syömisestäni ja aloin syödä salaa. Toisten kanssa syöminen tuntui jäykältä ja vaikealta. Aloin käyttämään peräruiskeita, koska tunsin syöväni epäterveellisesti, mitä tosin kyllä teinkin. Halusin puhdistua sisäisesti. En halunnut olla laihempi, olinhan jo aika laiha, alle 50 kiloa. Minulla ei ollut anoreksia. En ollut kiinnostunut laihuudesta enkä laihduttamisesta. En koskaan oksentanut syömisen jälkeen. Hakeuduin vertaistukiryhmään syömishäiriöni vuoksi, mutta siellä oli enimmäkseen bulimikkoja ja joitakin anorektikkoja. Jäin lopulta pois tukiryhmästä. Koska olin normaalipainon alarajoilla ja iloisen näköinen, ei syömisongelmani näkynyt päälle päin. Vuodet vierivät ja perustin jossain vaiheessa perheenkin. Sairastelin paljon. Osa sairasteluistani osoittautui ruoka-aine-allergiaksi, joten jätin osan ruoka-aineista pois. Tunsin suurta mielihyvää, ettei tarvitse syödä enää tiettyjä ruokia. Ongelma on se, että syömiseni on edelleen samanlaista, minulle on hyvin ahdistavaa syödä toisten nähden, söisin mielelläni yksin ja salaa. Töissä työtoveri huomautti, että pidän liian pitkiä ruokatunteja, jolloin lakkasin töissä syömästä kokonaan, söin vain iltaisin töistä tultuani. En myöskään pitänyt ruokatunteja enää ollenkaan töissä. Olen edelleen normaalipainoinen ja painoindeksini on normaali. Näytän normaalilta. Olen fyysisesti terve. Minun pitäisi näyttää lapsille hyvän, terveellisen ja monipuolisen ruokavalion esimerkkiä, mutta koen sen haastavaksi, koska itse söisin mieluiten salaa. Miestäni ärsyttää syömistapani erittäin paljon, hän on kaikkiruokainen (vain selvästi epäterveellisiä ruokia hän ei syö) ja hän syö suuria annoksia. Hän haluaisi minunkin syövän enemmän.
Haluaisin tietää mikä diagnoosi olisi tälle minua koko elämäni vaivanneelle syömishäiriölle, koska tämä ei ole bulimiaa eikä anoreksiaa, onko niitä edes muita nimetty. Kiitos, jos voit edes jotenkin auttaa ja neuvoa.


Hei!

En tiedä, mikä merkitys diagnoosilla on, koska tärkeintähän on se, kokeeko elämänsä mielekkääksi juuri sellaisena kuin se on ja haluaisiko sen olevan joiltakin osin toisenlaista. Suurin osa syömishäiriöistä on ns. epätyypillisiä. Suurin osa sairastavista on normaalipainoisia. Kaikilla ei ole laihuuspakkomiellettä. Syömishäiriön kriteerinä voi pitää sitä, että elämä pyörii liikaa syömisen/painon/ulkonäön ympärillä ja nimenomaan ahdistusta aiheuttaen. Olet saanut epäterveen mallin omilta vanhemmiltasi (äidiltäsi), ja nyt ehkä onkin tärkeää miettiä, miten kierteen katkaisisi, jotta se ei jatkuisi omien lasten elämässä. Tärkeinhän on juuri malli, jonka lapsilleen antaa. Tärkeintä on siis olla itse sinut itsensä ja ruoan kanssa (esim. "normaaliin"/terveelliseen syömiseen kuuluu se, että osaa nauttia sos. ruokailutilanteista ja olla joustava, eli syödä myös niitä "selvästi epäterveellisiä ruokia" :wink: ). Et ole ilmeisesti koskaan saanut ammattiapua. Suosittelen siis psykoterapiaan hakeutumista, sekä itsesi että lasten vuoksi.
Pauliina Juntunen
 
Viestit: 573
Liittynyt: 27.02.2008, 17:01
Paikkakunta: Jyväskylä

Paluu Pauliinan palsta: lopetettu toistaiseksi. KIRJOITTAMINEN PALSTALLE ON ESTETTY!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa