Ongelma???

Pauliinan palsta on lopetettu toistaiseksi sitä tukeneen rahoituksen loppumisen johdosta. Palstan vanhoja kysymyksiä ja vastauksia voi lukea, mutta uusia kysymyksiä ja yksityisviestejä Pauliinalle ei voi enää lähettää.

Valvojat: Palsta-Admin, Pauliina Juntunen

Alueen säännöt
Älä postita tänne painoja, painoindeksejä, vaatekokoja, kalorimääriä, lihottuja tai laihduttuja kilomääriä äläkä tarkkoja ruokamääriä. Vältä mieluusti myös tarkkojen liikuntamäärien, paaston pituuksien tms. tietojen postittamista tänne. Lue foorumin säännöt Ylläpitäjän tiedotteista.

Re: Ongelma???

ViestiKirjoittaja Pauliina Juntunen » 16.01.2012, 13:03

Vieras kirjoitti:Hei Pauliina!

Olen 23-vuotias pienen lapsen äiti. Olen aina ollut "pulla-hiiri" , mutta makean syöminen ja välillä ihan tavallisen ruuankin syöminen riistäytyy käsistäni päivittäin. Aamulla en osaa syödä aamupalaa, mutta muuten sitten ahminkin päivän mittaan vaikka mitä. Viime maaliskuusta asti olen kärsinyt suhteellisen kovista vatsakivuista, mutten ole hakeutunut lääkäriin. En oikeastaan edes tiedä mistä se johtuu, mutta hyvin suuri kynnys minulla on tarttua puhelimeen ja varata aika. Yhtään ei varmaan auta myöskään saamani kohtelu kaupunkimme terveyskeskuksesta(paikasta toiseen pompottelu ja vähättely). Syöminen riistäytyi "hieman" käsistäni kun tulin raskaaksi ja lopetin tupakoinnin. Ilmeisesti oli helpompaa siirtää riippuvuus toiseen riippuvuuteen, joka oli jo jollain tavalla olemassa. Minulla todettiinkin raskauden loppuvaiheessa raskausajan diabetes. Raskaus aikana ahmin välillä suklaata niin että oksensin. Muuten en ahmimisen päätteksi oksentele. Minulla on kuitenkin suhteellisen nopea aineen vaihdunta ja varsinkin suklaa tulee melkeinpä samantien ulosteena ulos kun olen sen syönyt. Suklaa auttaa myös ähky oloon. Nyt pelkään diabetestä, mutten pysty lopettamaan ahmimista. Mikään lopettamis päätös ei auta. Olen yrittänyt syödä kunnon ruokaa ja hedelmiä, muttei nekään auta. Kaikista vähiten auttaa se, että olen töissä kioskissa, jossa olen kaikkien mahdollisten suklaapatukoiden ja karkkipussien ympäröimänä. Olen vielä yksin töissä suurimman osan ajasta. Heräsin ongelmaani eilen kun tajusin syöväni mieheltäni salaa suklaata vessassa. Tai oikeastaan taistelen vielä itseni kanssa siitä, että onko minulla ongelmaa vai ei. Väitän itselleni, että pääsen tästä ahmimisesta eroon omin avuin, mutta tiedän ettei se ole totta koska olen päättnyt monta kertaa lopettaa turhan syömisen, siinä onnistumatta. Ongelma nyt on että mistä voisin saada apua. Minua myös hävettää suuresti myöntää, että minulla on vaikeuksia hallita syömistäni, enkä siis haluaisi tehdä tästä perheelleni minkäänlaista numeroa. Vai tarvitsseko tähän apua? Kuvittelenko itselleni ongelman?


Hei!

Ensin kannattaa varmistaa, ettei ongelma ole yksinkertaisesti tottumuksissa. Ahmimisen/syömisen hallinta edellyttää säännöllistä syömistä 3-4 tunnin välein, riittävästi syömistä (oikeaa ruokaa kylläiseksi asti, herkuttelua kohtuudella siihen päälle) ja monipuolista syömistä (ei "kiellettyjä ruokia" ja riittävästi proteiinia). Aamiainen ja lounas ovat päivän tärkeimmät ateriat; niitä ei pitäisi säännöstellä ollenkaan, ja heikko syöminen aamuisin/aamupäivisin altistaa ahmimiselle (makean/hiilihydraatinhimolle) iltaisin. Aluksi kannattaa syödä kellon mukaan ja vain ruoka-aikoina (jättää siis napostelu pois). Raskauskin voi varmasti saada aikaan erilaisia himoja, olennaisinta on, miten niihin suhtautuu (jos on myötätuntoinen/ymmärtäväinen, ei tarvitse esim. oksentaa, jos taas tuomitsee/pelkää ylenmäärin painonnousua tms., alkaa kompensoida, mikä taas antaa luvan ahmia jne.). Ahmimista/napostelua voi yrittää lykätä aina vähän eteenpäin ("teen ensin tämän ja syön vasta sitten"), mikä jo lisää hallinnan tunnetta. Lisäksi kannattaa keskittyä syömiseen silloin, kun syö (ei esim. katsoa TV:tä tms. samanaikaisesti). Jos nämä konstit eivät auta, suosittelen lämpimästi ammattiavun hankkimista. Onnistunee työterveyshuollon kautta. Joskus joutuu vaatimaan lähetettä psykologille.
Pauliina Juntunen
 
Viestit: 573
Liittynyt: 27.02.2008, 17:01
Paikkakunta: Jyväskylä

Paluu Pauliinan palsta: lopetettu toistaiseksi. KIRJOITTAMINEN PALSTALLE ON ESTETTY!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa