Tarvitsen neuvojasi kipeästi.

Pauliinan palsta on lopetettu toistaiseksi sitä tukeneen rahoituksen loppumisen johdosta. Palstan vanhoja kysymyksiä ja vastauksia voi lukea, mutta uusia kysymyksiä ja yksityisviestejä Pauliinalle ei voi enää lähettää.

Valvojat: Palsta-Admin, Pauliina Juntunen

Alueen säännöt
Älä postita tänne painoja, painoindeksejä, vaatekokoja, kalorimääriä, lihottuja tai laihduttuja kilomääriä äläkä tarkkoja ruokamääriä. Vältä mieluusti myös tarkkojen liikuntamäärien, paaston pituuksien tms. tietojen postittamista tänne. Lue foorumin säännöt Ylläpitäjän tiedotteista.

Re: Tarvitsen neuvojasi kipeästi.

ViestiKirjoittaja Pauliina Juntunen » 23.01.2012, 12:54

Krhm kirjoitti:Terve pauliina!

Minulla on itseasiassa niin paljon kysyttävää ja mietittävää, että en edes tiedä mistä aloittaisin...

Eli, avovaimoni sairastui anoreksiaan uudelleen noin vuosi sitten. Alkuun kaikki oli todella vaikeaa, eikä mikään tuntunut auttavan.
Nykyään, hän kyllä syö, mutta ahdistuu siitä todella paljon. Hän sanoo yrittävänsä kaikkensa minun ja perheemme takia, mutta silti kaikki on hänelle vaikeaa.

Päivittäiseen toimintaan kuuluu oksentelua ja huonon omatunnon potemista. Keskustelemme asiasta jatkuvasti, ja juurikin tänään hän kertoi, että hyvä jos jaksaa enää sängystä nousta, kun ahdistaa niin paljon.

Hoitoon menemistä olemme molemmat miettineet, mutta tulleet siihen tulokseen, että ei onnistu. Yksin en pysty mitenkään pitämään perhettä pystyssä ammattini takia. Hänellä on edelleen traumat teini-ikänsä hoidosta, ja hän näkee niistä usein painajaisia. Lisäksi hoidossa käytetty vahva lääkitys aiheutti hänelle sillon vakavan huumeongelman.

Mitä tässä voi tehdä? Meillä molemmilla on todella epätoivoinen olo, mutta kuitenkin me molemmat haluamme että hän parantuu, mutta miten se onnistuu, kun toisen mielentila on mikä on?


Hei!

Realiteetti on se, että syömishäiriöstä toipuu harvoin (ainakaan pysyvästi/kokonaan) ilman ulkopuolista apua. On siis mietittävä, kumpi painaa vaakakupissa enemmän; se, että järjestelee asiat (tilapäisesti) niin, että hoito on mahdollista, mikä mahdollistaa puolestaan normaalimman tulevaisuuden vai riski, että tilanne jatkuu tällaisena mahdollisesti vuosia, jopa loppuelämän (mikä ei tietysti ole lastenkaan kannalta hyvä juttu) tai jopa huononee, kuten ajan myötä usein käy. Riippuu tietysti paikkakunnasta, millaista hoitoa on tarjolla, mutta ainakin lääkärin/psykiatrin seuranta (laboratoriokokeet oksentelun vuoksi), ravitsemusterapia ja psykoterapia voisivat olla paikallaan. Lääkehoito ei aina ole tarpeen. Ehkä olisi siis hyvä istua alas ja miettiä tavoitteita ja keinoja niihin pääsemiseksi sekä sitä, mikä tukisi avovaimoasi kotioloissa parhaiten. Usein säännöllinen rytmi, josta ei jousteta (ainakaan ruokailujen osalta) on hyödyllinen, samoin se, että syödään mahdollisimman paljon yhdessä. Toisen puolesta ei kuitenkaan voi oikein tehdä mitään. Tietysti vertaistuki voi myös olla avuksi, sitä saa myös netin kautta. Lisäksi jotkut kirjat ovat hyödyllisiä (esim. Lupa syödä/Gisela van der Steer), mutta eivät tietysti korvaa ammattiapua. Lykkyä tykö!
Pauliina Juntunen
 
Viestit: 573
Liittynyt: 27.02.2008, 17:01
Paikkakunta: Jyväskylä

Paluu Pauliinan palsta: lopetettu toistaiseksi. KIRJOITTAMINEN PALSTALLE ON ESTETTY!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa