Tällä hetkellä erillisiä syömishäiriöyksiköitä julkisen sairaanhoidon piirissä Helsingissä on yli 17 -vuotiaille Lapinlahden sairaalassa sekä nuorille Lasten ja Nuorten Sairaalassa, joissa tarjotaan sekä avo- että sairaalahoitoa. Lisäksi Vaasassa ja Pietarsaaressa on omat syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneet yksikkönsä. Suurimmissa kaupungeissa on yleensä vähintään syömishäiriötiimi, jolle tämä potilasryhmä keskittyy ja joka on perehtynyt syömishäiriöiden erityisproblematiikkaan. Yksityisellä puolella toimii Elämän Nälkään ry:n Syömishäiriökeskus, jolla on tällä hetkellä toimipisteet Helsingissä, Turussa ja Vaasassa. Syömishäiriökeskus tarjoaa sekä avohoitoa että ympäri vuorokautista hoitoa syömishäiriöistä kärsiville. Koska vakava syömishäiriö aiheuttaa ahdistusta tavallisesti myös sairastune! en perheenjäsenille, on suositeltavaa, että myös vähintään vanhemmat hakevat itselleen tukea. Useissa nuorten hoitopaikoissa tarjotaankin tavallisesti vanhemmille mahdollisuus tavata heitä varten osoitettua työntekijää.

Hoidon periaatteet

Suomessa syömishäiriöiden hoito alkoi kehittyä 1990 –luvun alussa. Aikaisemmin hoito painottui pitkälti sisätauti- ja lastentautien sairaalaosastoilla tapahtuvaan aliravitsemustilan korjaamiseen letku- ja suonensisäisen ruokinnan muodossa. Osa potilaista hoidettiin myös psykiatrisissa yksiköissä, joissa syömishäiriöpotilaisiin sovellettiin jokseenkin samoja hoitomenetelmiä kuin muihinkin mielenterveyspotilaisiin. Oletettiin, että kun sairauden taustalla olevat psyykkiset rakenteet saadaan terapian avulla korjattua, korjaantuu myös sairauden näkyvä osa, eli häiriintynyt syömiskäyttäytyminen.

Nykyään tiedetään, että syömishäiriöiden hoidon tulee olla monitasoista. Vaikka edelleen voimakas painotus on sairauden taustalla olevien psyykkisten tekijöiden korjaamisessa, yhtä tärkeää on konkreettisen syömiskäyttäytymisen korjaaminen. Työskentely tapahtuu siis kahdella tasolla joko peräkkäin tai rinnakkain. Usein vakavat syömishäiriöoireet peittävät alleen sairautta ylläpitävät psyykkiset ongelmat, joten saattaa olla hedelmällisempää aloittaa syömiskäyttäytymisen korjaamisesta ja vasta pahimpien oireiden väistyttyä paneutua ohessa myös psyykkisten ongelmien käsittelyyn.

Ketkä hoitavat syömishäiriöpotilaita?

Syömishäiriöiden hoidossa on eduksi, jos on mahdollisuus käyttää monen eri hoitoammattikuntaan kuuluvan edustajan tietoutta hyväksi. Hoidosta tulisi vastata pääasiallisesti sellaisen henkilön, jolla on sekä vankka psykologinen asiantuntemus että syömishäiriöiden asiantuntemus. Tällaisia henkilöitä voivat olla psykologit, psykiatrit ja psykiatriset erikoissairaanhoitajat. Ehdottoman tärkeää on myös tiivis yhteistyö lääkärin kanssa, joka vastaa potilaan kehon kunnosta tarkkailemalla laboratoriokokein ja säännöllisin tarkastuksin, ettei häiriintynyt syöminen, oksentelu tai nälkiintymistila pääse aiheuttamaan peruuntumattomia vaurioita tai kuoleman vaaraa.

Tärkeässä roolissa, joskaan ei kaikissa hoitoyksiköissä saatavilla, on ravitsemusterapeutti, joka mm. valvoo potilaan syömän ravinnon riittävää monipuolisuutta ja määrittelee eri sairauden vaiheissa välttämättömän energiamäärän. Oleellinen henkilö on myös toimintaterapeutti, joka käy potilaan kanssa läpi arkielämän toimintoihin liittyviä ongelmia ja vahvoja alueita. Hän ohjaa erilaisten harjoitusten ja tehtävien avulla potilasta hyödyntämään voimavarojaan sairautensa voittamiseksi. Terveellisen liikunnan ja rentoutumisen opettelemisessa fysioterapeutin osallistuminen hoitoon on tärkeää. Fysioterapeutin ohjauksessa potilas tutustuu kehonsa rajoihin ja mm. videointitehtävän avulla opettelee hahmottamaan kehoaan realistisesti.

Tavallisimmat terapiamuodot

Terapiamuotoja, joilla syömishäiriöitä hoidetaan on useita. Näitä ovat mm. kognitiivinen ja psykodynaaminen psykoterapia, perheterapia, ryhmäterapia ja psykoedukatiiviset ryhmät.

Kognitiivinen terapia

Kognitiivisessa terapiassa tarkastellaan millaiset ajattelumallit ylläpitävät syömishäiriöitä ja ovat olleet vaikuttamassa sen syntymiseen. Terapia keskittyy näiden ajattelumallien tunnistamiseen ja korjaamiseen. Kognitiivisesta lähestymistavasta on vuosien saatossa muotoutunut erilaisia versioita, joista syömishäiriöpotilailla käytetään menestyksekkäimmin kognitiivis-behavioraalista ja interpersoonallista lähestymistapaa. Kognitiivis-behavioraalinen lähestymistapa korostaa syömishäiriöiden hoidossa tärkeää konkreettisen käyttäytymisen korjaamista haitallisten ajatusmallien korjaamisen lisäksi. Interpersoonallinen terapia paneutuu ihmissuhteissa ilmenevien ongelmien käsittelemisen kautta syömishäiriöiden voittamiseen. Kognitiivisessa terapiassa terapeutilla on aktiivinen rooli ja hän auttaa kysymyksillä potilasta puhumaan terapian onnistumisen kannalta tärkeistä asioista. Kaikki kognitiivisen terapian muodot on todettu hyödyllisiksi syömishäiriöiden hoidossa.

Psykodynaaminen terapia

Psykodynaamisessa terapiassa keskitytään psyykkisten rakenteiden korjaamiseen tunnistamalla mm. lapsuudessa koetut, tiedostamattomaan painuneet psyykkiset ristiriidat, jotka omalta osaltaan ovat olleet vaikuttamassa syömishäiriöiden syntyyn. Tämä terapiamuoto vaatii sen, että potilas itse tuottaa aktiivisesti käsiteltävää materiaalia terapiaistunnoissa. Lisäksi on suureksi eduksi, jos hän pystyy jollain tasolla jo valmiiksi analysoimaan ajatuksiaan, tunteitaan ja tekemisiään. Psykodynaamisten terapioiden ei ole tieteellisissä tutkimuksissa todettu olevan erityisen tehokkaita syömishäiriöoireiden poistamisessa. Yhtenä syynä tähän saattaa olla se, että myös varsinainen syömiskäyttäytyminen vaatii harjoittelua, jollainen menettely ei kuulu psykodynaamisen hoidon filosofiaan. Kuitenkin toiset terapeutit käyttävät tätä menetelmää menestyksekkäästi myös syömishäiriöpotilailla.

Perheterapia

Perheterapiaistuntoihin osallistuvat tavallisesti kaikki perheenjäsenet, mutta vaihdellen esimerkiksi vain syömishäiriöpotilas vanhempineen tai vain vanhemmat kahden kesken. Tällöin puhutaan pariterapiasta. Perheterapiassa pyritään vaikuttamaan perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen muuttamalla sitä avoimempaan ja potilaan tervehtymistä paremmin tukevaan suuntaan. Usein erityisesti nuorten potilaiden hoitoon kuuluu perhetapaamisia, mutta nämä eroavat perheterapiasta siinä, että ne ovat informaatiopainotteisia, eikä niissä pyritä hoidonomaisesti vaikuttamaan perheenjäsenten välisiin suhteisiin. Tarkoituksena on vaihtaa kuulumisia ja tarkistaa tavoitteita, joita eri osapuolilla on hoidon suhteen.

Ryhmäterapia

Ryhmäterapiassa käsitellään sellaisia asioita ja tunteita, joita normaalisti ei uskalleta käsitellä muiden ihmisten kanssa esim. hylätyksi tulemisen pelosta. Muiden, samoista ongelmista kärsivien kanssa keskustellessa saa huomata, ettei ole yksin ongelmiensa kanssa. Muiden kannustava suhtautuminen ja heidän toivoa antavista kokemuksistaan kuuleminen kohottaa itsetuntoa, antaa lisää pontta sairautta vastaan taistelemisessa ja lisää valmiuksia toimia vapaammin myös muissa ryhmissä.

Psykoedukatiiviset ryhmät

Psykoedukatiiviset ryhmät keskittyvät tiedon jakamiseen ryhmäläisille. Ne eroavat ryhmäterapiasta siinä, että työskentelyssä ei varsinaisesti paneuduta analysoimaan tunteita ja ryhmäläisten välisiä jännitteitä, vaan keskitytään tiedon ja käsiteltäviin aiheisiin liittyvien kokemusten jakamiseen. Psykoedukatiiviset ryhmät ovat määräpituisia, esim. 4-12 kokoontumiskertaa. Nykyään kaikkeen syömishäiriöiden hoitoon pyritään liittämään psykoedukatiivinen jakso.

Hoidon onnistumisen edellytykset

Ilman potilaan omaa tahtoa ja ponnistelua hoito ei onnistu. Huonokuntoisen potilaan kohdalla hänen omaa inspiraatiotaan ei voida jäädä odottelemaan, vaan hoito aloitetaan motivointijaksolla, joka saattaa joskus kestää jopa kaksi vuotta. Ilman yhteistyötä joudutaan joskus korjaamaan hengenvaarallinen aliravitsemustila, mutta ilman potilaan omaa työskentelyä mikään hoitotulos ei ole pysyvä.

Parhaat hoitotulokset saadaan silloin, kun hoitavan henkilön ja potilaan välille syntyy luottamuksellinen suhde. Syömishäiriöoireista luopuminen vaatii suurta rohkeutta ja ponnistelua. Oireista luopuminen on monille vaikein ja pelottavin asia, jonka he ovat koskaan joutuneet tekemään. Tässä tilanteessa on tärkeää, että hoitava henkilö on turvallinen ja osaa tukea potilasta tässä hänen elämänsä ehkä suurimmassa haasteessa.

Erittäin hyödylliseksi hoitotuloksen kannalta on osoittautunut se, jos potilaan omaiset (vanhemmat, aviopuoliso yms.) omalta osaltaan tukevat ja kannustavat hoitoa. Joskus joudutaan tilanteisiin, joissa potilaan, omaisten ja hoitavien henkilöiden näkemykset hoidosta eivät kohtaa ja saatetaan joutua pisteeseen, jossa potilas parantuessaan tuntee olevansa epälojaali läheisilleen. Tällöin paraneminen voi hidastua merkittävästi. Yksi nykyisistä hoidon kehittämisen tavoitteista onkin ohjata hoitavia henkilöitä ottamaan omaisia lähemmäksi hoitoprosessia, sillä läheiset ovat potilaan asioissa parhaita asiantuntijoita.

Hoitoa aloiteltaessa sekä potilaan itsensä että hänen omaistensa on hyvä varautua pitkään prosessiin. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että täydellistä paranemista ei kovin usein tapahdu alle kahdessa vuodessa. Ei ole lainkaan harvinaista, että prosessi kestää viisi, jopa kymmenenkin vuotta. Niinpä sekä potilaalta että hänen läheisiltään vaaditaan runsaasti kärsivällisyyttä ja voimia. Potilaan omaisten kannattaakin hakea itselleen tukea esim. Syömishäiriöliiton alueyhdistysten järjestämästä vertaistukitoiminnasta, lääkäriltä, psykologilta tai muulta asiantuntevalta taholta.

Syömishäiriöistä paraneminen

Vaikka syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, niistä kuitenkin paranee yli 80% sairastuneista ja hoitomallien jatkuvasti kehittyessä yhä useammat paranevat. Paranemisen aikana syömishäiriöön sairastuneessa tapahtuu syvien psyyken rakenteiden muuttuminen ja korjaantuminen, joka tavallisesti kestää kaiken kaikkiaan useamman vuoden. Toipuminen tapahtuu vaiheittain ja etenee jokaisella sairastuneella yksilöllisessä tahdissa. Nopeastikin toipuvilla kuluu 2-3 vuotta, keskimäärin kuitenkin 6 vuotta. Vielä 10-15 vuottakin sairastaneilla on hyvät toipumisen mahdollisuudet, joten luovuttaa ei kannata missään vaiheessa.

Paranemisen ensimmäinen edellytys on, että sairastunut ymmärtää olevansa sairas ja suostuu ottamaan apua vastaan. Hoitoon hakeutuessa ei tarvitse olla varma haluaako parantua, riittää kun pystyy säännöllisesti olemaan samassa huoneessa ammattitaitoisen auttajan kanssa. On tärkeää antaa hoidolle juuri niin paljon aikaa kuin se kunkin kohdalla vaatii. Toisten on helpompaa luottaa auttajaan ja tehdä tarvittavat muutokset arkeensa nopeassa tahdissa. Toisille se on äärimmäisen vaikeaa ja pelottavaa, ja kestää kauan. Jokainen etenee omassa yksilöllisessä tahdissaan eikä paranemisprosessia voi kiirehtiä.

Paranemisen vaiheittaisuuden vuoksi saattaa vaikuttaa siltä, että sairastuneen kunto heittelee erinomaisen ja äärimmäisen huonon välillä jatkuvasti. Saattaa jopa tuntua ettei uskalla luottaa paranemiseen, kun niin usein tuntuu tulevan pettymyksiä tilanteen heiketessä uudelleen. On kuitenkin normaalia syömishäiriöistä parannuttaessa, että hyvät ja huonot jaksot seuraavat toisiaan. Tiivistäen voisi sanoa, että paraneminen on sitä, että hyvät jaksot muuttuvat vähitellen yhä pidemmiksi ja huonot jaksot yhä lyhyemmiksi. Usein täydellinen paraneminen kestää vuosia, joten kärsivällisyyttä vaaditaan niin sairastuneelta, hänen omaisiltaan kuin hoitavilta henkilöiltäkin.

Ulkomailla suoritettujen tutkimusten mukaan syömishäiriöistä paranee nykyisillä hoitomenetelmillä noin 80% potilaista. Suomessa tästä aiheesta ei ole vielä julkaistuja tutkimuksia, mutta HYKS:n psykiatrian klinikalla tehtyjen, toistaiseksi julkaisemattomien, tutkimusten mukaan luvut meillä ovat kansainvälisten lukujen suuntaisia. Vaikka 80%:n paranemistulosta voidaan pitää siedettävänä, on hoidoissa vielä paljon kehittämisen varaa.

(Teksti Pia Charpentier)

Lisätietoa Linkit-sivustolta.