Läheisille syömishäiriötä sairastavan kanssa eläminen on vaativaa. Sairas tai kielteinen mieli pyrkii jatkuvasti saamaan vahvistusta ympäristöstä, kuten muiden periaatteessa hyvää tarkoittavista (mm. ulkonäköön liittyvistä) kommenteista.

Syömishäiriöstä kärsivän kanssa toimittaessa on tärkeää muistaa nähdä oireet oireina eikä esimerkiksi ilkeytenä. Kielteisyys tarttuu helposti myös läheisiin. On tärkeää auttaa sairastunutta löytämään syitä pitää itsestään ja parantua. Toisaalta on myös tärkeää, että sairastunut oppii asettamaan itselleen realistisia tavoitteita ja hyväksymään epätäydellisyytensä. Sairastuneen vääristyneitä (maagisia) ajatuksia olisi tärkeää realisoida mahdollisuuksien mukaan.

Ongelmiin voi etsiä yhdessä vaihtoehtoisia ja tervehtymistä tukevia ratkaisuja. Itseilmaisuun sekä ystävyyssuhteiden ja harrastusten säilyttämiseen kannustaminen on tärkeää. Jotkut sairastuneet hyötyvät tuesta ruokailutilanteissa, koska heidän on usein vaikeaa ottaa itse vastuuta syömisestä, mutta painostamisesta tai vahtimisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

On hyvä pitää mielessä, että läheisten antama malli ja tieto vaikuttavat voimakkaasti lapsen ja nuoren kehittymiseen. Lapsen ja nuoren on tärkeää oppia sosiaalisia taitoja. Rajat ja itsenäistymisen tukeminen sopivassa suhteessa on keskeistä. Lapsen on opittava, että kielteiset tunteet eivät ole vaarallisia. Näin hän voi kokea olonsa turvalliseksi hankalissakin tilanteissa.

On hyvin tärkeää kannustaa sairastunutta hakemaan itselleen apua. Sairastuneen maailma on hämmentävä ja pelottava. Myös läheiset tarvitsevat tukea ja tietoa syömishäiriöistä. Joitakin läheisiä auttaa ajatus siitä, että kyseessä on lapsi, joka tarvitsee paljon hellyyttä ja rohkaisua pystyäkseen kasvamaan. Yhteistyön ja läheisten positiivisen asenteen avulla sairauden voittaminen on mahdollista.

(Lähde Tiedote yleisöluentotilaisuuksista 11/2006, psykologi Pauliina Juntunen)

Miten perheenjäsenet voivat tukea sairastuneen paranemista?

Nuoren mielialaturbulenssi aiheuttaa muissa perheenjäsenissä tavallisesti suurta hämmennystä, kiukkua, ja avuttomuutta. Perheen rauha saattaa tuntua tyystin kadonneelta ja vanhemmat saattavat huomata, että sekä maanittelulla, uhkailulla, lahjonnalla että rankaisemisella on yhtä heikot vaikutukset tilanteeseen. Vanhemmista saattaa tuntua, että kaikki heidän siihen asti toimiviksi osoittautuneet kasvatusmenetelmänsä ovat menettäneet tehonsa, mistä seuraa helposti avuttomuuden tunne: mitä voin tehdä, kun mikään ei toimi?

Tärkein toimenpide heti kun sairaus havaitaan on kääntyä ammattihenkilöiden puoleen. Nuorella tavallisesti lähin ammattihenkilö on kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri. Kun kyse on lievästä syömishäiriöstä, voidaan oireet saada lievittymään antamalla nuorelle asiallista tietoa siitä mitä syömishäiriö tekee hänen keholleen, mielelleen sekä sosiaaliselle elämälleen. Kun nuori tajuaa mitä sairaus aiheuttaa hänelle, hän voi alkaa omatoimisesti tai kouluterveydenhoitajan tukemana muuttaa käyttäytymistään terveeseen suuntaan. Näin ihanteellisesti tilanne korjaantuu kuitenkin vain lievimmin oireilevien potilaiden kohdalla. Ne sairastuneet, joiden oireet jatkuvat sitkeästi kevyestä puuttumisesta huolimatta, vaativat syömishäiriöihin erikoistuneen yksikön hoitoa. Koulussa tilannetta voi seurata 2-3 kuukautta. Jos se pysyy muuttumattomana, on aihetta lähettää sairastunut yksikköön, jossa ollaan erikoistuttu syömishäiriöiden hoitoon. Asiantuntemuksen taso vaihtelee kuitenkin valitettavasti suuresti eri puolilla Suomea.

Silloinkin kun hyvin etenevä hoito on käynnissä, joutuu sairastuneen perhe elämään potilaan kanssa tämän oireiden edelleen terrorisoidessa koko perhettä. Hyvässäkin hoidossa oireet heikkenevät pikkuhiljaa, joten perheen jäsenet usein kaipaavat tietoa siitä miten sairastuneen kanssa eletään, jotta ei pahenneta oireita vaan tuettaisiin paranemista. Eräs tärkeimmistä asioista on ymmärtää, että sairastuneen käyttäytyminen ilmentää hänen sisällään vellovaa ahdistusta ja pahaa oloa. Tämän vuoksi nuoren haukkuminen ja mollaaminen tästä käyttäytymisestä, syömättömyydestä, ilkeilystä ja kiukuttelusta todennäköisesti vain pahentaa hänen oireitaan. Nuorelle voi laittaa rajat eikä hänen pidä antaa hallita perhettä, mutta olisi tärkeää pyrkiä pidättäytymään hänen nimittelystään. Hänen tekonsa pitäisi e! rottaa hänen henkilöstään tyyliin: ”Olet minulle rakas, mutta en voi sallia sinun käyttäytyvän noin”. Esimerkki tilannetta pahentavasta nimittelystä voisi olla: ”Miksi olet aina niin ilkeä? Ei ihme etteivät kaverisikaan halua olla kanssasi”.

Monesti vanhempia mietityttää mitä sairaan nuoren voi antaa tehdä ja mitä ei. Nyrkkisääntönä tämän arvioinnissa voi käyttää kysymystä ”tukeeko käyttäytyminen sairautta vai tervehtymistä?”. Kaikki laihduttamista edistävät, kaloreiden kulutukseen tähtäävät toimet tukevat sairautta – vaikka se olisi niinkin viatonta kuin päivittäinen imurointi. Myös kaikki ahmimisen ja oksentamisen mahdollistavat järjestelyt tukevat sairautta. Usein sellaiset uudet käyttäytymismallit, jotka ovat tulleet kuvaan mukaan sairauden myötä (ylenmääräinen läksyjen teko, TV:n katselu seisaaltaan, jokapäiväinen ruoanlaitto, jokapäiväinen runsas liikunta, pitkät lenkit koiran kanssa, nukkumiseen käytetyn ajan minimointi jne.) ylläpitävät sairautta ja niistä tulisi pyrkiä eroon. Vanhemmat eivät kuitenkaan voi pakottaa nuorta väkisin luopumaan näistä oireista, mutta voivat tarjota hänelle tukeaan jos nuori kokee oireista luopumisen vaikeaksi yksin.

Toisinaan paradoksaalisesti tilannetta auttaa eniten se, että vanhemmat lakkaavat puuttumasta nuoren tekemisiin. Kun lapsi sairastuu, on se vanhemmille niin ahdistavaa, että heidän ahdistuksensa tavallisesti näkyy myös heidän käyttäytymisessään ja tavassaan olla nuoren kanssa. Tästä seuraa se, että nuoren on oman ahdistuksensa lisäksi kestettävä myös vanhempiensa ahdistus, jonka he tietävät aiheuttaneensa. Tämä puolestaan pahentaa sairastuneen ahdistusta ja voi voimistaa myös hänen oireitaan. Kun vanhemmat huomaavat olevansa ahdistuneita ja peloissaan nuorensa tilanteesta, on tärkeää, että he hakevat itselleen apua, jotta eivät huomaamattaan kuormita nuorta omalla ahdistuksellaan.

(Teksti Pia Charpentier)

Tukea läheisille on tarjolla mm. vertaistukiryhmissä, tarkemmat tiedot löytyvät Vertaistuki- ja Jäsenyhdistykset -sivuilta.